keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Torrox

23.1.2014 La Casita kämppärillä oli pyykkipäivä. Meininki oli olla tuossa muutama päivä ja kierrellä lähiteitä. Päivän tuumintatuokion jälkeen päätin ajella Torroxin kämppärille ja ottaa bungalow kuukaudeksi, jos niitä on saatavilla. Mopon takajarru on saatava kuntoon, ennenkuin sillä viitsii huviajelua harrastaa. La Casitan ravintola ja kauppa olivat kiinni helmikuun loppuun ja rannassa sapuska oli kallista laatuun nähden. Netti ei pelannut kämppärillä, vaikka mennessä siinä oli vielä kohtuunopeuskin, enää ei wifiä löytynyt.


24-29.1.2014 Teltta kasaan ja ajelua rantaa pitkin Torroxiin. Aavistuksen eri fiilis ajella, kun maisemat on tuttuja. Kurvailin suoraan El Pino kämppärille ja juuri ja juuri oli yksi bungalow kuukaudeksi vapaana. Otin sen sen kummemmin ihmettelemättä. Sapuskaa jääkaappiin ja iltasella kävin Nerjassa hakemassa bookstoresta llukemista. Samalla kävin tilaamassa mittarin pyörittäjän ja jarruosat samaan kauppaan, missä vaihdatin öljyt. Jostain syystä kaveri ehdotti, että käyn parin päivän päästä varmistamassa, että tilaus on ok. Meinasi että voi tarvita runkonumeron, mutta ei ottanut sitä samantien ? Käväisin parin päivän päästä kyselemässä tilannetta ja nyt kaveri otti runkonumeron ylös. Tiedä sitten halusiko varmistaa, että todella odottelen osia vai olisko maahantuoja vain halunnut pompottaa ja vaatinut runkonumeroa, koska pyörä ei ole espanjalainen enkä ole satavarma oliko kauppa Hondan jälleenmyyjä. Enivei nyt osat pitäisi olla tulossa.

Pyörän kone on käynyt nyt kahdella ihan normaalisti sen putsailun jälkeen. Kunhan saa jarrut kuntoon, niin pitänee käydä vähän kiertelemässä pidempiä lenkkejä ja tunnustella miten se pelailee.







Lähivuorilla oli tullessa valkoiset huiput, jotka nyt on jo melkolailla kokonaan sulaneet. Oliskohan samat vesisateet, joita Marokon puolella tuli, tulleen täällä lumena ylempänä.

Nyt ei varmaan uusia seikkailuja ole tulossa hetkeen, taikka mistäpä sitä tietää.

El pinon kämppäri on melko täynnä tällä hetkellä eikä tyhjiä paikkoja näytä juuri olevan. Netti pelaa yhtä hitaasti tai hitaammin kuin aiemmin. Ei taida videoita saada upattua tästäkään.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Marokko - loppuveto

21.1.2014 Kun lähdi Ouzoudista ajelemaan poispäin, niin motti kävi nyt koko ajan yhdellä, eli eipä vika ollutkaan sytkässä.

Ouzoudista merelle päin on vielä jotain rotkontapaista. Tullessa satoi niin, ettei rotkoa juuri nähnyt saatikka kuvia siitä ei olisi saanut.






Ajelin kokonaan Atlakselta alas ja kun toinen pytty ei yrittänytkään heräillä, pistin parkkiin huoltsikan kulmalle ja käytin tankin pois ja putsailin puolan liittimiä. Eipä tuosta vikaa tuntunut löytyvän ja taas kasaan ja menoksi. Putsailulla ei ollut mitään vaikutusta ja hetken päästä tuli mieleen, että olisko tulpat karstoittuneet/pimenneet, kun se on yhdellä käynyt pidempiä pätkiä.

Pysäytyin taas huoltsikalle ja käytin taas tankin pois. takapytyn tulppa näytti puhtaalta ja käytetyltä, mutta etusen tulppa oli musta ja piikikäs. Putsailin molemmat etusen tulpat ja vääntelin ja kääntelin johtoja. Pääreleen liittimet on melko huonossa kunnossa, mutta sähköä vielä näyttää läpi menevän.

Taas kasaan ja menoksi, eikä taaskaan vaikutusta. Hetken päästä alkoi kuitenkin nykimään toistakin pyttyä liikkeelle ja kohta se kävi taas kahdella.

Melkolailla pysähtymättä ajoin samaan Meknesin leiripaikkaan, jossa olin alaspäin mennessä. Huoltsikalla taas 300g lihaa ääntä kohti ja kämppärille huoneeseen nukkumaan.

22.1.2014 Aamulla sateli vettä ja meininki oli ajella rantaan ja tulla Euroopan puolelle. Saapas nähdä monellako pytyllä kamelin kone tänään käy. Yllättäen kävi taas kahdella eikä ongelmia sen puoleen ollut. Uusia ongelmia oli vaan taas tulossa. Ihmettelin uudenlaista helinää, joka tuntui seuraavan pyörien vauhtia. takajarru vaikutti ääneen ja taas huoltsikan kylkeen ketjunrasvaukseen ja ihmettelemään mistä ääni voisi tulla. Hoksasin sitten, että takajarrupala ei ollut paikallaan, vaan "roikkui" mukana kiinnitystapissa, mutta etupuolelta pala ei ollut paikallaan. Siitä helisevä ääni ja pala oli syönyt vanteeseen jo vähän koloa jarrulevyn kiinnituspulttien kohdille. Douh, olisko lipsahtanut asentaessa, vai olisko kiinnitystapin reiät kasvaneet ja palaa päässyt lipsahtamaan pois. Motonetin laatupalat kuitenkin kyseessä :)

Kävin lainaamassa 6-koloavainta ja irrotin palan kokonaan. Takajarruhan on muutenkin loosereille. Kieltämättä on vähän hutera olo, kun jarrut ei pelaa täysillä. Normaalisti ei kuitenkaan takajarrua tule käytettyä, vaan etusen varassa mennään. Matkalla oli kuitenkin muutama kolopaikka tiessä niin jyrkässä paikassa että olis voinut sitoa takajarrulla ,jos se olisi toiminut...

Noh lopulta tuli ranta vastaan ja joku heppu nappasi heti lippua ostattelemaan. Luulin kaveria ihan liikenteenohjaajaksi, mutta kun mentiin jonkin laivafirman takaovelle, niin hokasin että oli sisäänheittäjä. Lippu oli 75€ ja aaloin vänkäämään, että toiseen suuntaan pääsee paljon halvemmalla eli noin 50€. Sitten kuulin että nojoo, noilla toisilla laivafirmoilla voi olla jotain halvempaa, mutta ne on huonoja :) Siispä halvempaa katsomaan ja 570Drh lippu löytyikin viereiseltä luukulta ja paatti oli lähdössä puolentoista tunnin päästä.

Otin biletin ja sitten ihmettelemään passin leimauksia. Ne menikin yllättävän jouhevasti verrattuna tuloon. Piti täytellä vain joku "fiche" passin tiedoilla, josta poliisi kopsasi tiedot kompuutterille ja leima passiin. Sitten seuraavalle luukulle, jossa tullimies oli. Siinä lähti yksi sivu "carte gris" lapuista eli ne laput, joilla todistetaan että pyörä on tuotu maahan. Yksi kopio jää vielä käteen, jos tulee uudestaan maahan, niin tuo lappu kannattaa olla mukana,varsinkin jos passissa on vielä Marokon käynnin leimat. Siinä juteltiin hetki Suomen ja Marokon ilmasosta sun muusta sälästä ja homma oli ohi.

Meinasivät laittaa kamelin röntgenistä läpi, mutta sitten huitaisivat jatkamaan matkaa. Satamasta löytyi lopulta lipussa oleva laituri ja siihen parkkiin. Vieressä oli grillin tapainen jos nappasin jauhelihaleivän ja kahvin, kun ei koko päivänä tullut syötyä mitään.

Kun sain eväät syötyä, piti vaihtaa laituria viereiseen ja sitten kun laiva tuli rantaan, niin vaihdettiin vielä kerran. Ajeleekohan nuo kapteenit ihan fiiliksellä vaan johonkin laituriin ja rannassa olijat vaan siirtyvät aina kohdalle :)

Laivalla ei sitten enää pystynyt vaihtamaan dirhameja pois. Joku Marokossa asuva Belgialainen heppu oli siinä juttelukaverina ja hän kertoi olevansa entinen motoristi, mutta oli ajanut pahan kolarin ja saanut osittaisen aivovamman ja asusteli nyt Marokossa eläkeläisenä. Tuumin siinä että vaihdan hänen kanssaan rahaa, mutta hänellä oli vain 50€ seteleitä ja kun siinä laskeskelin omia rahojani, hän hukkasi yhden 50€ setelin. Ainakin väitti niin ja kyseli että otinko minä sen jo häneltä. Mjaa a, en ottanut, eikä siinä tainnut kukaan muukaan sitä ottaa, vaikka siinä pyöri kyllä muutakin porukkaa. Tapaus jäi avoimeksi ja seuraavaksi kannella kyselin olisko rahanvaihtajia, koska ei tässä varmaan hetkeen ole Marokkoon taas asiaa. Ekana sattui sitten Marokossa asuva ranskalainen kaveri, joka myös oli motoristimiehiä. Ei vaan harrastanut tämmöistä "talvimotorismia". Häneltä sitten vaihdoin 300Drh - 25€, missä tuli vähän takkiin, mutta sainpahan setelidirhamit pois.

Espanjan päässä oli taas laivasta poistuminen takkuista ja varmaan piti puolituntia odotella, että yksi rekka pääsi rampin läpi ajettua. Kun pääsin ulos, niin tienpätkältä löytyi aina prätkän mentävä rako ihan tullimiesten portille asti. Yhdelle passia tarkistavalle kaverille piti näyttää naama ilman kypärää, mutta onhan se ihan ok, jos sattuisi että meikäläisen prätkää olisi joku marokkolainen ajamassa mun passin kanssa.

Justiinsa tuli vielä sadekuuro kohdalle, mutta sitten pääsin porteista ohi ja ajelin 20km päässä olevalle La Casita kämppärille telttaa pystyttelemään. Kellonaika siirtyi pykälällä eteenpäin ja meni puoleen yöhön ennenkuin pääsin nukkumaan.

Cascades d'Ouzoud

19.1.2014 Siirtymä El Jadida - Cascades d'Ouzoud. Gepsillä kokeilin reititykset, nopein reitti 370km ja lyhin reitti 270km. Kun aikaa oli niin päätin vähän seikkailla ja menin gepsin lyhimmän reitin mukaan. Sateen jäljiltä pikkuteitä oli jännä ajella, kun välillä tulaa kunnon kuravesialtaita, joista ei koloja näe, eikä aina kiertääkään voi. Hotellilta startatessa kun nostin tuota suurta urheilukassia kyytiin, niin siitä repesi pohja toisesta päädystä. Douh, sitä hetken ihmettelin ja päädyin korjaamaan sen, koska tuskin mistään saa samankokoista kassia tilalle ja jotenkin kamat on kuljetettava. Mukana oli semmosta olisko 3mm vahvaa nailonnarua, joka on todella kestävää. Pihdeillä tökin reikiä noin 1.5cm välein ja siitä aina naru läpi ja harvalla ompelulla pääty oli kohta kiinni. kamat sisään ja jep kestäähän tuo mutta saapa nähdä kuinka kauan. Takat kämppärillä paikalliset teki karavaanareille kaikenmaailman suojia ja läppiä muovikankaasta ja siellä olisi ollut ompelukone, jolla tuon kassin olisi saanut ommeltua takaisin kasaan
.
Noh matka kuitenkin jatkuu, lähempänä vuoria alkoi taas sataa ja välillä yritti taivas rakoilla, mutta sade loppui vasta kun pääsi ihan vuorten tuntumaan.





  Sade taas alkoi kun pääsin perille Ouzoud-kylälle. Tähän putousten ympärille on kasvanut pikkukylä, joka mahtaa elää kokonaan putouksia ihmettelemään tulleiden turistien tuomien rahojen avulla. Kylällä yritti joku hemmo napata minua johonkin yksityiseen hostel-huoneeseen ja hinta oli kyllä houkutteleva, mutta sanoin että käyn tuolla hotellilla kyselemässä ensin. Hotellilla hetken tinkimisen jälkeen päätin jäädä siihen vaikka oli selvästi kalliimpi, mutta sain siinä aamupalan ja illallisen mukaan. Nettiä ei ollut tässäkään.

Iltapalaksi oli kananpaloja vartaassa(brochette poulet), ihan jees nälkä lähti hyvin, kun lihanpalaa oli runsaasti.

20.1.2014 Cascades d'Ouzoud päivä oli pilvinen muttei satanut ja aamupäivällä kävin kiertämässä putousta kiertelevät polut. Paikalla näytti asustelevan samoja apinoita, mitä ylhäällä vuoristossa oli näkynyt.



Putousapina

Kuten oli sateen takia vähän odotettavissa, oli vesi melko kuravettä. Niinsanotusti ruskeat raidat oli havaittavissa. Alasmenevän polun varssi oli täynnä myyntikojuja ja ravintoloita.



rotkon suuntaan joku kuva


Toisella puolella putouksia oli myös apinoita kuljeksimassa. Nuoremmat apinat kai sai urhoollisuuspisteitä, jos kävivät koskemassa turistiin.
paras paikka

nuorisokatsomo



Iltasella kävin vielä nappaamassa muutaman pitkän valotuksen jalustan kanssa.


Säätäjä ja Cascades d'Ouzoud


Säätäjä ja Cascades d'Ouzoud

Iltapalaksi samat sävelet eli kanaa vartaassa.

Marokon kierros oli kutakuinkin siinä. Maa on iso ja katseltavaa olisi pitkäksi aikaa.

perjantai 24. tammikuuta 2014

El Jadida - Cistern Portugese

17.1.2014 Siirtymä Takat - El Jadida, lähtiessä oli pilvistä ja sade näytti mahdolliselta. Kun Agadir jäi taakse alkoi aurinko paistella ja rantatietä  oli mukava ajella.

 Myöhemmin käännyin vähän sisämaahan päin ja edessä alkoi leijailla pilviä. Lopulta sade alkoi ja välillä tuli vettä ihan kastella asti. Lähempänä El Jadidaa taivas alkoi taas vaaleta. Juuri ennen sateen loppumista oli pari rekkaa ajanut kolarin ja toinen rekka seisoi keskellä tietä ilman toisen puolen takarenkaita. Autojonoa alkoi kertyä molemmin puolin, mutta pyörällä luikahdin kaikista ohi ja jatkoin matkaa. Sade lakkasi hetkeksi, mutta alkoi taas lähempänä El Jadidaa. Netistä olin bongannut Ibis Budget hotellin ja ajelin sinne kyselemään huoneen hintoja. Ilmeisesti oli viikonlopuksi jotain pippaloita tulossa, kun halvempia huoneita ei ollut ja aamupalalla olisi pitänyt maksaa 395Drh. Sanoin että käyn kierroksen katselemassa vaihtoehtoja. Kurvailiin rannasta korttelin verran kauemmas ja joku pikkuhoteli osui silmään ja eikun sisään kyselemään huonetta. Tässä oli 175Drh Ilman aamupalaa ja otin sen.  Nettiä ei ollut.

18.1.2014 Hotellilta kävelyretki El Jadidan "Cite Portugese" ja varsinkin siellä "Citern Portugese" tsydeemiin. Elikkä tuolla on vanha portugalilaisten rakentama kaupunginosa, joka on muurien ympäröimä ja siellä se varsinainen nähtävyys on joku vanha holvattu varasto, johon tulee luonnonvalo katossa olevasta aukosta. koska lattialla on muutama sentti vettä ja lattia on tumma, siitä tulee jänniä heijastuksia ja tilan tunnelma on kieltämättä aika ainutlaatuinen. Ainakin jossain Orson Wellesin elokuvassa tuolla on tehty kohtauksiaa ja lienee useammissa elokuvissa käytetty.

maagista

kalansilmällä

kalansilmällä



Citernin jälkeen citen kierto ja sitten takaisin hotellille ja syömään.







Atlantti antoi isoja aaltoja







Sen jälkeen pikku kävelyretki rantaa pitkin. Muoviroskaa löytyy rannalta ihan kiitettävästi.
muovia

El Jadida

Rantabulevardilla oli monta peliä menossa

uusi hotelli

entinen hotelli
 Seuraavaksi olisi Cascades d'Ouzou, jonka jälkeen alkaa poistuminen maasta