tiistai 13. toukokuuta 2014

Doolin - Aillwee cave

10.5.2014 Yön aikana maa vaihtui Irlanniksi ja aamusella matka jatkui myrskyssä ja sateessa.

Roscoff, Ranska

Brittany Ferries paatti

kunnon paatti oli, yksi kerros kokonaan ravintolaa ja kauppoja

Cork, Irlanti


 Ei ehkä ihan myrskytuuli ollut, mutta kovia puuskia tuli. Merelläkin pientä pattia oli, mutta ei mitään kummempaa. Laivalta sain ostettua Irlannin kartan ja vasemmanpuolisen liikenteen lyhyen oppimäärän.


Corkista päätin kurvailla läntiset niemet, vaikka keli oli huono.









Iltasella kävin melko monessa B&B:ssä kyselemässä huoneen hintaa ja haarukka oli 35€-50€, elikkä vähän kalliin puoleista on. Lopulta sinni loppui ja 45€ huone tuli otettua. Irlantilainen ystävällisyys tuli heti esille, kun kantoivat vedenkeittimen ja kahvi/tee värkit huoneeseen :)  Aamupala oli Irish Breakfast elikkä about sama kuin enlantilainen versio, kinkkua,paistettu kananmuna, makkaraa ja lihapullia normi leipäsysteemien lisäksi.

11.5.2014 Siirtyminen Dooliniin, joka on Cliffs of Moherin juurella ja näppärä kämppäri löytyi kylältä. Moherin kalliot pilkistää teltalle juuri ja juuri.

Moherin kalliot pilkistää kaukana oikealla

Matka oli lyhyt ja teltan pystytyksen jälkeen kävin katsastamassa Aillwee luolan, joka on tässä lähellä. Keli oli vielä sateinen mutta maanalaista toimintaa se ei haittaa. Aillwee luola on jääkauden aikaansaannoksia. Luola on ollut karhujen talvehtimispaikka ja siellä oli karhun jäännöksiä jossai kolossa.Luolaan ei ole tehty kai muuta säätöjä, kuin polku jota pitkin kävellä ja valaistus.

Englanninkielinen wiki
Aillwee Cave

karhun peti







Vesiputous, joka on kerännyt kalkkia

sama salamalla





tippukien alkuja, 8000 vuotta vanhoja vasta


oikea vesiputous






Luolan jälkeen oli lounastus "Beef Casserole", naudan palasia perunapedin alla sipulin ja yrttien kera. Oli ihan jees.

Syönnin jälkeen kiersin "Black Head" niemenkärjen, joka on jonkinlainen suojelualue. Kyltissä mainostettiin 3000€ maksimisakkoja ja jätteitä heittää maisemaan.









Kallio oli kalkkikiveä, joka oli halkeillut railoiksi ja oli paikoitellen aika jännän näköistä.






tyrskyjä


ja pari panoraamaa...




Ja laitetaan tähän pari vanhaa juttua...

Turkissa trangiasta loppui taas polttoaine, eikä kaupoista sitä löytynyt. Kävelin sitten trangian polttimon kanssa apteekkiin kyselemään olisko jotain palavaa alkoholia. Olihan sitä, kaveri tarjosi 5 litran pirtupurkkia ja hetken ihmettelyn jälkeen totesin, että litra riittää. Olisi voinut tulla jotain säätämistä eri rajojen tulleissa.
Kaveri mittasi sitten reilun litran ainetta kanisteriin ja siitä jaoin sitä eri purkkeihin.

96% etil alkomaholia

tuon verran piti laittaa vielä extrapulloon
Samalla ostin vielä heinänuhaan tabuja, jotka on samaa ainetta kuin mitä suomessa Zyrtec / Heinix




Ja laitetaan tähän vielä arkistokuvat renkaista vaihtoaikaan.

vanha etunen 28tkm

uusi etunen



vanha takanen 28tkm
uusi takanen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti