tiistai 15. huhtikuuta 2014

Efesos

14.4.2014 Siirtymää Troijasta Efesokseen, joka on Selcuk-kylän vieressä. Välimeren tuntumassa matka jatkui.

Turkin länsirannikkoa
Kämppäri oli OSM-kartoilla ja gps ohjasi suoraan paikalle. Jonkin verran turismia oli heti havaittavissa ja kaikenmaailman kauppamiestä pyöri kylällä.

Garden camping Selcukissa
 Kämppärillä oli parkissa safaribussi ja sitä piti käydä ihmettelemässä. Porukka oli Australiasta ja matkalla Kiinaan, niin kuin melkein kaikki muutkin. Bussin päällikkönä oli jämäkän tuntuinen emäntä, joka oli kierrellyt maailmaa vähän enemmänkin. Auto oli tulossa Afrikasta joltain matkalta ja tämä matka oli alkanut Istanbulista.  Porukassa oli Ausseja, Uusiseelantilaisia ja yksi Italialainen.

Aussiporukkaa, päällikkö kokkaa

Scaniasta värkätty safaribussi

asiakkaat odottaa pöperöitä

telttaleiriä
Iltasella oli ihan kohtuu auringonlasku.


15.4.2014 Päivä oli varattu Efesoksen kierrokselle. Kämppäriltä oli raunioille matkaa 2-3km ja päätin kävellä välin, koska pidempiä kävelyjä ei ole ollut vähään aikaan. Kylälyä raunioille meni puiden varjostama kivetty polku jota oli hyvå kävellä.

Portilla oli rihkamakauppiasta melko laajalla alueella ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi. Pääsylippu oli 30 Liiraa ja sitten katselemaan paikkoja. Ensimmäisenä pisti silmään teatteri, joka onkin paikan varsinainen nähtävyys Celsuksen kirjaston lisäksi.

teatteri pilkistää heti

teatteri
Ensin oli kuitenkin vähän säädettyjä kivitsydeemejä.









Sargofageja


jonkun viimeinen nukkumasija
highway teatterille

marmoritie


teatteri
teatterille vievä tie
teatterin alla olevia käytäviä

tie ylhäältä katsomosta
Ja kuvat varsinaisesta teatterista.








efesoskissa 1

efesoskissa 2
Seuraavana oli markkinapaikka taikka tori.


Celsuksen kirjasto torilta päin



Celsuksen kirjasto on toinen tunnettu paikka Efesoksessa. Kirjastossa on ollut melkoinen määrä kirjoituksia.





säätäjä ja Celsuksen kirjasto



Tuossa pylväikön edustalla pyöri monenlaista kuvaajaa ja kuvattavaa.




kiveen kirjoitettu
terassiasuntoja

terassiasuntoja

terassiasuntoja

terassiasuntoja

terassiasuntoja
terassiasuntoja



kiveen kaiverrettu



vesijohtoa tai viemäriä

kaukana pilkistää auditorio
auditorio, tässä on joskus ollut kattokin

auditorio

auditorio

auditorio

auditoriosta alaspäin

auditorion ohi kulkeva tie

näkymää ylhäältä alas

näkymää ylhäältä alas

näkymää ylhäältä alas

näkymää ylhäältä alas

vessa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti