keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Isle of Man - viidennet treenit - Grand Stand Douglas

30.5.2014 Viimeiselle treenipäivälle tuli ostettua lippu ja nyt oli sitten mentävä sinne katsomaan. Kävin kyselemässä öljynvaihtoa pyörään, koska kytkin alkoi takkuamaan. Leirissä oli Yamaha-kaveri, joka osasi kertoa Yamaha-liikkeen osoitteen ja sieltä neuvottiin Hondalle. Eivät ilmeisesti osaa aukoa väärän merkin muttereita. Hondaliikkeessa oli kiireitä, mutta neuvoivat käymään iltapäivällä kysymässä uudelleen.

Aikaa kuluttaessa käväisin Douglasin eteläpuolella nappaamassa pari valokuvaa kallioista.







Sitten lounaaksi Kebab-wrap, joka oli ohueen leipään kietaistu kebab salaatilla ja sooseilla. Sitten kävin kyselemässä öljynvaihtoa uudelleen. Edelleen oli pojilla kalenteri täynnä, mutta lopulta lupasivat vaihtaa öljyt lauantai aamuna ensimmäiseksi kun liike avataan.

Tämän jälkeen kurvailin Grand Standille katselemaan maailman menoa. Koska katsomon takana oli myös Suomen lippu, niin päättelin että kisassa on mukana myös suomalaisia. Lounaalla lunttasin ohjelmasta, että Tuukka Korhonen ja Juha Kallio ovat mukana supersporteissa ja lightweightissa. Kiertelin varikolla ja Korhosen Tuukka löytyikin ja limsatarjoilu alkoi samantien :)

Tuukka Korhonen ja mekaanikko vihreissä huppareissa...

...menossa katsastukseen ennen harjoituksia


Siitä sitten katsomoon katselemaan ja jotain kuvia sai sieltäkin otettua. Paikka oli parhaasta päästä ylimmältä riviltä laitapaikka varikkoa vasten. Sietä pystyi vähän katselemaan mitä siellä touhutaan.

katsastus

katsastus

lokkien onnenpäivä

parc ferme, missä pyörät ovat katsastuksen jälkeen harjoitusten loppuun



ravintola katsomon takana

lähtöjono

lähtöjono

kovat jätkät lähtöviivalla
harjoituksissa lähdetään pareittain

nro 19 on joku nortonin proto tai jotain

nro 80 Tuukka Korhonen




pyörän vaihto tai säätö tapahtuu parc fermessä

parc fermestä lähdetään omasta rampista radalle


Guy Martin varikolla

tornista vilautetaan vihreää valoa ja lähettäjä päästää parc fermestä radalle

Martin testaa varikkorajoitinta varikon läpi
Harjoitusten jälkeen kävin kyselemässä kuulumisia nro 80:ltä. Kannentiiviste oli mennyt ja kierroksia tuli vain puolitoista. Mekaanikolla oli kiireinen ilta tiedossa.

kannentiivisteen vaihto alkamassa

lightweight luokkan oli myös varapyörä

lightweight 650 suzuki kilpuri

näiden alusta oli tehty man-saarelle


Ja päivä oli taas täynnä. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen kilpailupäivä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti